Epäonnistumisen päivä alkoi osaltani nimensä mukaisesti. Heti herätessä potutti, eikä siinä sitten auttanut syvään hengittäminen, laskeminen, järkeily tai mikään muukaan rauhoittumisyritys. Siirryin sujuvasti rakentavasta keskustelusta lapselliseen syyttelyyn alle vartissa. Ihan vaan koston vuoksi. "Sait mut pahalle mielelle. Ja nyt mä haluan, että sullakin on paha mieli." Onneksi kohteena oli kuitenkin isäntäparka, ettei lapselle tullut vihastuttua. Saimme lopulta myös varsin hyvän keskustelun aikaiseksi ja löysimme ratkaisun yhteen ikuisuusriitaan. Ei mikään huono lopputulos siis.
Laittoipa tämä kuitenkin jälleen miettimään, miksi pitää ensin syytellä, loukata ja riidellä raatelemalla, että päästäisiin rakentavaan keskusteluun. Onko se tervettä tunteiden tuulettamista vai vain lapsellista ja ihmissuhteille haitallista käytöstä? Sanotaan, että vihalla on tehtävä. Se on terve tunne, joka auttaa meitä pitämään puolemme. Toisen "päälle käyminen" tuskin kuitenkaan auttaa puolustamaan omaa reviiriä sen enempää kuin asiallinen puhe. Agressiivinen käytös ei pura agressioita mihinkään kosmiseen kaatopaikkaan. Päinvastoin; huutaminen ja riehuminen vain lisäävät agressiivisia tunteita ja käytöstä.
Meillä tuntuu myös olevan sellainen tapa ja uskomus, että lähimpien niskaan voi ihan luvan kanssa kaataa mitä tahansa sontaa. Ei kai ne perheenjäsenetkään kuitenkaan mitään henkisen jätteen silppureita ole? Toki tekee joskus hyvää purkaa pahaa mieltä huonon päivän jälkeen. Mutta jatkuva äkkäily, oikuttelu ja kiukkuilu käy kenen tahansa hermoille ja murentaa varmasti parhaankin ihmissuhteen perustaa. Edes vanhempien ei tarvitse sietää lapsiltaan ihan mitä tahansa. Uhma- ja murrosikäisellekin saa laittaa rajan. Tunteet on sallittuja ja niiden hallintaa vasta opetellaan. Mutta ei kai lapsille sellaiset taidot taivaasta tipu, joita
useimmat aikuisetkaan eivät hallitse?
Toivottavasti onnistun välittämään lapsilleni edes jotain niistä taidoista, joita vasta aikuisena itse harjoittelen. Tämän päivän oppi olkoon se, että kukaan ei ole täydellinen ja harjoitellessa kompastellaan. Välillä lennetään komeasti peffalleen. Tärkeintä on nousta ylös, puhaltaa kolhuihin ja jatkaa opettelua. Pyydä anteeksi ja ennen kaikkea anna anteeksi. Minäkin siis päätän jatkaa edelleen rauhallisemman käytöksen ja rakentavamman keskustelun harjoittelua. Minäkin mokailen. Ja koska olen ihminen, se on ihan ok!
Mukavaa viikonloppua epäonnistumisista huolimatta! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti