keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Muutosaikeita ja sisäisiä peikkoja

Elämä tai ihminen ei tule koskaan valmiiksi, eikä työ tekemällä lopu. Siinä valossa voi tuntua liian suurelta urakalta muuttaa jotain olennaista itsessään tai elämässään. On helpompi todeta: "No mä nyt vaan oon tällanen (laiska/pulska/kiukkupussi/myöhästelijä tms.)", kuin todella ryhtyä tekemään asialle jotain.

Sisäiset peikot puhuvat kovaa ja kuuluvasti. Monet positiivisimmatkin tyypit sortuvat viimeistään omaa itseään koskevissa asioissa melkoiseen itsensä vähättelyyn ja mollaamiseen: "En mä opi, en pysty, ei oo edes mahdollista, koska..." Ja syitähän riittää loputtomasti sille, miksi ei kannata edes yrittää. Viimeistään homma kompastuu siihen, ettei kannata itse muuttua, koska nuo toiset ja heidän toimensa estävät minua silti saavuttamasta tavoitteitani. Sisäiset äänet ovat valitettavan usein juuri näitä mollaavia mörköjä.

Minua viisaammat ovat opettaneet, että haave tai muutostoive pitää ensin muuttaa tavoitteeksi. Ja isot tavoitteethan pitää vanhan viisauden mukaan pilkkoa pienemmiksi, että kykenee aloittamaan ja homma säilyisi mielekkäänä. Olen itse miettinyt asiaa siltä kantilta, että oikeastaan koko elämä koostuu projekteista. Niitä voi olla limittäin, päällekkäin ja peräkkäin. Projektit voivat olla isoja, pieniä, nopeita, toistuvia, pitkiä, kertaluonteisia, jotkut jopa ikuisia. Niillä on kuitenkin useimmiten alku ja loppu.

Kun huomaan jonkin elämäni projektin olevan vastatuulessa, täytyy tehdä muutoksia. Useimmiten omissa toimintatavoissa on eniten parannettavaa. Pienemmissä hommissa se käy helpohkosti: "Jahas, kaapinovet ei tuu maalattua facessa istumalla ja katselemalla niitä ovia. Mutta kun en saa sitä ikinä tehtyä, kun lapsetkin pitää hoitaa ja ruoka tehdä ja..." Ratkaisuna päätin ensin hioa ovet ja asetin aikatavoitteeksi tietyn päivän. Sitten valitsin maalausajankohdan ja hoidin homman. Vaikeinta lopulta koko projektissa oli se aina vaan uudelleen aloittaminen. Ensi kerralla kokeilen uusinta saamaani vinkkiä: "See it done" eli "Näe se valmiina". Kun jotain hommaa on vaikea aloittaa, useimmiten tulee kuvitelleeksi itsensä aloittamassa tai keskellä hommaa, jossa on vielä paljon tekemistä. Aloittaminen on helpompaa, jos kuvittelee jo saavuttaneensa seuraavan osatavoitteensa. Nyt tätä kirjoittaessani valmistelenkin jo seuraavan projektini aloitusta, kuvittelemalla laatikot jo hiotuiksi (osatavoite) sen sijaan, että kuvittelisin lähteväni lasten kanssa maalikauppaan.

Itseni kehittämispuolella projektit ovat paljon vaativampia. Ehkäpä "Mun täytyy olla täydellisen tyyni ja rauhallinen äiti" on hiukan liian iso tavoite kerralla (tai koskaan) toteutettavaksi? Ja siihenpä se sitten kaatuukin: "Enhän mä tätä voi muuttaa. Mä vaan oon tällanen kiukuttelija. Mun lapsiraukat joutuu kestää äkäpussiäitiä ja saa ties mitä traumoja ja kasvaa kieroon." Ehkä kuitenkin jopa minusta voi tulla vähän tasaisempi ja johdonmukaisempi? Nähtäväksi jää. Tavoitteistani ja keinoistani sekä onnistumisistani ja kompuroinneistani tämän ja muiden projektien parissa lisää seuraavissa kirjoituksessani.

Ja hei; tämän kirjoituksen julkaiseminen on yksi osatavoitteeni matkalla kohti hiukan vähemmän perfektionistista ja itsekriittistä eloa. En nimittäin koskaan ole julkaissut juttujani, koska nehän eivät tosiaan ole täydellisiä... :)

Aurinkoisen kirpeitä syyspäiviä kaikille!

2 kommenttia:

  1. Heippa, kiva löytää sinutkin täältä blogimaailmasta. Tämä on tosi kivaa ja tähän jää helposti koukkuun. Tapaillaan tätä kautta.
    Hyviä mietteitä sinulla. Muutoksiahan minäkin olen yrittänyt elämääni, mutta rohkeus ei tahdo riittää:)

    VastaaPoista
  2. Moikka! Tämä on tosiaan koukuttavaa. Monesti olen aloittanut tekstin ja sitten jättänyt julkaisematta kuitenkin. Täältä on mukava kurkistaa toistenkin kuulumisiin. Ei voi kuin ihailla upeita kuviasi :) Muutokset on pahoja paikkoja, kun koko mieli huutaa tutun ja turvallisen perään. Mutta kyllä me onnistutaan, vaikka sitten mutkan kautta! :)

    VastaaPoista